torstai 25. heinäkuuta 2019

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

Vannoutuneena fantasiakirjallisuuden ja rakkausromaanien rakastajana tämä kohta lukuhaasteessa oli yllättävän haastava, sillä luen kuitenkin melko monipuolisesti erilaisia kirjoja. Reilu kuukausi sitten Helsingin Oodissa vieraillessa sain idean mangahyllyn ohi kävellessäni, että sehän sopisi tähän haasteen kohtaan täydellisesti.

Joskus teininä olen lukenut Ranma-nimistä sarjaa muutaman osan, mutta se ei kuulunut kyllä suosikkeihin. Ajattelin sitten lukea mangan yhden klassikoista eli Hopeanuoli-sarjan ykkösosa Karhukoira Gin syntyy ja yllätyin positiivisesti!

Ensinnäkin yllättävän nopeasti pääsin kärryille missä järjestyksessä ruutuja ja puhekuplia piti lukea. Toiseksi kirjan juoni oli mielenkiintoinen ja se eteni heti tapahtumien ytimeen, joten jaarittelua ei löytynyt ollenkaan. Loppujen lopuksi minulla ei mennyt kirjan lukemisessa kuin ehkä tunti yhteensä. Luin sen nimittäin melko nopeasti kannesta kanteen. Erittäin hyvä ja ei yhtään niin sekava ja outo kuin Ranma-sarjasta jäi mielikuva mangan suhteen.

Suosittelen kaikille eläinten ja manganystäville, sekä sellaisille, jotka haluaisi lukea mangaa, mutta eivät oikein tiedä mistä aloittaisi. Tämä oli varsinkin tällaiselle keltanokalle erittäin hyvä aloitus!

Ja jos joku epäilee mitä se manga oikein tarkoittikaan, niin tuossa on suora lainaus www.sangatsumanga.fi sivulta:

"Lyhyesti: manga on sarjakuvaa tarkoittava japaninkielinen sana. Japanin ulkopuolella sitä käytetään usein nimityksenä juuri japanilaiselle sarjakuvalle, joka on saavuttanut melkoisen suosion etenkin Yhdysvalloissa ja Euroopassa."

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Tittamari Marttisen Viivi ja pitkä kuuma kesä oli lukuhaasteen seuraava kirja, jonka ahminkin sitten parissa päivässä. Tittamari Marttinen on hyvin mieleenpainvua nimi ja kun ohimennen kirjastossa bongasin vanhan suosikkini Viivi Pusun, niin pitihän sarjan viimeisin osa lukea.

Viivi Pusulla on edessään pitkä kuuma kesä, josta tuleekin erityisen hikinen. Loma alkaa Lindan ja Pinjan kanssa Tallinnan-risteilyllä ja jatkuu yllättäen kesätöissä grillikioskilla. Tuomas ja Viivi eivät ole enää kimpassa, mutta sydämentykytystä tytöille aiheuttaa laivalla tavattu amerikkalaispoika, nallekarhumainen Joel. Kun poika vielä ilmaantuu Ruusuvuoreen suomalaisten isovanhempiensa luo, varsinkin Linda on aivan myyty. Mutta kohdistuvatko Joelin tunteet kuitenkin Viiviin?

Myöhemmin kesällä Viivi valitaan paikallistelevisioon kilpailemaan Nuori kokki -palkinnosta. Tunnelma sen kuin kuumenee kilpailun tuoksinassa. Onkohan Viivin unelmakakku tuomariston mieleen?

Viivi ja pitkä kuuma kesä on sarjan 10. kirja. Viivi Pusu on nuortenkirjasarja, jossa tärkeitä teemoja ovat ystävyys, ihastuminen ja haaveiden toteuttaminen. Viivi kavereineen joutuu monenlaisiin tilanteisiin kokkikilpailuista lyhytleffafestareille ja hiihtokeskuksiin. Sarja oli ehdottomasti nuorempana yksi lemppareitani. Kevyttä ja mukavaa lukemista nuorille tytöille, joten suositukset tälle kohderyhmälle. Kannattaa aloittaa sarjan ensimmäisestä osasta Viivi Pusu ja toffeesydän.

Itselle tuli tämän viimeisen kirjan kohdalla pieni haikeus teinivuosien keisä kohtaan, milloin ei ollut huolia ja murheita samalla tavalla kuin nykyään... Erittäin hyvää kesälukemista siis!



38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

Lukuhaasteen 20. kirjan sain luettua tiistaina ja kauan siinä menikin. Radclyffe Hallin Yksinäisyyden kaivo yliviivasi kielletyn kirjan kohdan listalta, sillä kirjan julkaiseminen kiellettiin Britanniassa vuonna 1928. Tästä huolimatta kirjasta tuli pian lesbokirjallisuuden klassikko.

Yksinäisyyden kaivo kertoo nuoren Stephenin kasvutarinan. Stephen Gordon on erikoinen tyttö, joka tykkää miekkailla, metsästää eikä viihdy leninkeissä ja teekutsuilla kuten toiset tytöt. Aikuisena Stephen rakastuu tulisesti - toiseen naiseen.

Kirjan aihe oli erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen. Oli avartavaa huomata miten paljon ihmisten käsitykset ja asenteet ovat muuttuneet noin sadassa vuodessa. Kirjassa osattiin kuvailla niitä tunteita, joita yhteiskunnan (ja varsinkin sen aikaisen) silmissä pidettiin "luonnottomina". Mutta tärkeästä aiheesta huolimatta en pitänyt kirjasta.

Se oli ensinnäkin hyvin työläs lukea. Mulla kesti kirjan lukemisessa melkein kaksi kuukautta, koska välillä ei vain ollut inspiraatiota lukea kirjaa ja mun itse asiassa piti välillä pakottaa itseni lukemaan, jotta kirja tulisi joskus valmiiksi. Lisäksi kirja sisälti tarpeettoman paljon kaunopuheisia kuvailuja. Pidän kielikuvista ja käytän niitä kirjoittaessa, mutta tuntui että kirjan juoni olisi riittänyt lyhyempäänkin tarinaan, mutta kuvailuilla kirjaan lisättiin sivuja.

Yksinäisyyden kaivo olisi siis mielenkiintoinen lukukokemus, mutta en lukisi kirjaa toistamiseen.


maanantai 8. heinäkuuta 2019

The Perfect Date

Eilisen sunnuntai-illan suunnitelmat muuttui, niin katoin sitten pitkästä aikaa leffan. Tälläisiin tarkoituksiin leffa yleensä valikoituu Netflix Originalsien (taivutetaankohan se noin) joukosta ja niin kävi nyt myös. Romanttinen komedia (no tietenkin) The Perfect Date eli suomeksi Täydellinen kavaljeeri oli illan leffa.

Lukiolaispoika Brooks Rattigan haluaa tienata rahaa yliopistoon ja luo sovelluksen, jossa tarjoaa palveluksiaan valepoikaystävänä. Hän muokkaa persoonallisuutensa ja kiinnostuksen kohteensa jokaista tapausta varten ja yrittää samalla selvittää kuka hän oikeasti on, jotta osaa kirjoittaa tarpeeksi vakuuttavan yliopiston hakukirjeen. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan niin kuin hän on suunnitellut ja hän huomaa että vuosien ajan työtä vaatineet unelmat eivät olekaan ehkä hänen omiaan.

Leffa oli hyvä, mutta ei oikein hätkäyttänyt. Se oli sellaista samaa teinileffojen massaa, missä pohditaan yliopistovalintoja ja mietitään ihmissuhteita ja sitä, että pyöriikö kaikki suosion, maineen ja rahan ympärillä, vai olisiko ne aidot ihmissuhteet oikeasti se, mistä kannattaisi pitää kiinni.

Leffan pääosia tähdittävät Pojille, joita rakastin ja Sierra Burgess on luuseri leffoista tuttu Noah Centineo sekä Laura Marano ja Camila Mendes.

En siis ihan vaikuttunut, mutta voi myös johtua siitä, että alan vissiin pikkuhiljaa päästä teinileffoista yli enkä ehkä 23-vuotiaana ole enää niiden kohdeyleisöä kuitenkaan. Romantiikan nälkäisille teineille leffa voisikin sopia oikein hyvin. Loppuun vielä perinteisesti leffan traileri: