40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Kerrankin olen ajoissa lukukokemuksen arvioinnin suhteen, enkä jätä sitä muutaman päivän päähän, jolloin pitää oikein pohtia että hetkonen millainen se kirja nyt olikaan. Tänään siis sain päätökseen haasteen 18. kirjan, joka osui kohtaan 40. Miia Moision Toivon kirja masennuksesta on Hidasta Elämää -tuoteperheen yksi kirja ja niiden listalta tämän bongasin.

Olen jo pitkään ajatellut että tämän tuoteperheen kirjat voisi sopia minulle ja olla hieman erilaista mutta silti hyvin mielenkiintoista luettevaa enkä ollut ihan väärässä. Toivon kirja masennuksesta kertoi pitkästä masennuksesta toipuneen toipumistarinan vinkkien ja ajatusten sekä omakohtaisten kokemuksien myötä.

Kirja oli hyvä, silmiä ja itsetuntemusta avaava, mutta se miksi kirjasta ei itselle ihan niin wow oloa jäänyt johtui varmasti ihan siitä, että en ole koskaan masennusta sairastunut enkä tiedä ketään hyvin läheistäkään. Toki jotkut kirjassa kerrotut asiat ja näkökulmat pystyi peilaamaan myös muihin mielenterveyteen ja vaikeisiin ihmissuhteisiin liittyviin juttuihin, joista minulla on enemmän joko omakohtaista tai läheisten kautta koettua kokemusta.

Toivon kirja masennuksesta sai myös tarkastelemaan itseään ja omaa itsetuntemustaan ja oli myös sellainen vahvistava lukukokemus, kun joku sanoi samat asiat mitä olin mielessäni kelannut. Ei siis lainkaan hukkaan mennyt lukukokemus todellakaan ja muutenkin tuli itselle sellainen olo, että jos vastaan tulee masennus jossain muodossa niin osaa siihen suhtautua ihan eri tavalla.

Suositukset kirjasta siis menee kaikille, jotka on jollain tavalla kiinnostuneet masennuksesta ja siitä toipumisesta joko omakohtaisesti tai auttaakseen jotain muuta toimimaan. Valoa ja toivoa antava toipumiskertomus, jonka luettuaan päällimmäisenä ajatuksena on, että kyllä kaikesta voi selvitä.

47. Kirjassa on alle 100 sivua

Lukuhaasteen kohta 47 oli hieman hankalampi toteuttaa, kun mistään ei meinannut löytyä alle 100 sivuista kirjaa. Lopulta tieni vei kirjaston runokirjaosastolle ja sieltä mukaani tarttui melko vahingossa Heli Laaksosen Peippo vei teos, jossa sivuja oli 80.

Peippo vei on Laaksosen ensimmäinen runoteos ja se on kirjoitettu Varsinais-Suomen murteella, mikä teki kirjan lukemisesta erittäin mielenkiintoista. Muutenkin runokirjoihin pitää käyttää enemmän aikaa ja ajatusta, että ehkä tajuaisin mistä runoilija oikeastaan puhuukaan, mutta tämän kanssa sai miettiä vielä enemmän, että mitähän tuo murresana tarkoittikaan.

Kirjan takakansi teksti: Runoilijan maailmassa luonto ja ihminen ovat yhtä, nauru ja itku lähekkäin, rakkaus kuin käpyretki koivumetsään. Hersyvä huumori taittuu välillä tummempiin sävyihin: Olissin su valoas tarvinnu / mehumaijal keittäny / pullottanu moneks talveks, kuvailee siis runojen yhdistävän sekä luonnon että ihmisen tunteet ja ajatukset yhdeksi ja tämä olikin aika hauska piirre runoja lukiessa. Nimittäin joskus oli aivan varma siitä, että tämä runo kertoo luonnon eläimestä tms, mutta sittenkun pääsi runon loppuun tajusi, että tämähän on ihan ihmisen elämästä.

Ehkä jos runot ei olisi ollut niin vaikealla murteella kirjoitettu, niistä olisi tajunnut hieman enemmän. Suosittelenkin kirjaa niille, jotka edes jollain tavalla tajuavat Varsinais-Suomen murretta, sillä ainakin omalla kohdalla murteen osamattomuus vei pois syvällisempää ymmärrystä runojen merkityksistä.

Imaginaerum

Keskiviikkona kavereiden kanssa vietetyn illan päätteeksi katsoimme yhdessä elokuvan Imaginaerum, joka perustuu Nightwishin samannimiseen albumiin. Leffa sai ensi-iltansa marraskuussa 2012. Kaverini, joka on Nightwish fani, kertoi että idea elokuvan tekemiseen lähti albumin biisien musavideoiden tekemisestä ja siinä vaiheessa bändi tajusi, että näistähän saisi kokonaisen elokuvan.

Imaginaerum kertoo vanhasta dementiaa sairastavasta säveltäjästä Thomas "Tom" Whitmanista, joka palaa unissaan nuoruuteensa, jossa hänen muistonsa sekoittuvat nuoren pojan fantasiaan sekä musiikin maailmaan. Unessaan Tom koittaa koota menneisyydessään olevia palasia pelastaakseen nykyisyytensä.

Elokuvaa tähdittävät Tuomas Holopaisen, Anette Olzonin ja muiden bändin jäsenten lisäksi  Francis-Xavier McCarthy,  Quinn Lord, Marianne Farley, Keyanna Fielding, Joanna Noyes sekä Ilkka Villi.

Leffa oli tosi kiehtova ja siinä oli panostettu visuaalisuuteen sekä tarinan symbolisuuteen. Se oli sellainen leffa, johon piti keskittyä joka sekunti, muuten saattoi missata jotain hyvin tärkeää. Keskittymistä vaadittiin myös siihen, että tajusi asioiden piilotettuja merkityksiä. Kaverini, joka leffaa vinkkasi, kertoi että hän on kattonut leffan useamman kerran, koska ei ensimmäisellä ja toisellakaan kerralla ihan tajunnut kaikkea.

Leffa sai kriitikoilta hieman huonot arvostelut, sillä he eivät ymmärtäneet leffaa ja sen tarinan symbolisuutta. Itse kyllä tykkäsin ja suosittelenkin tätä sellaisille, jotka haluavat käyttää hieman aivojaan elokuvaa katsoessaan sekä sellaisille, jotka haluavat löytää asioiden taustalla olevan isomman merkityksen.

37. Pienkustantamon julkaisu

Kävin viikko sitten kylässä yhden tuttuni luona ja hän antoi minulle luettavaksi Kaarina Davisin Toisinnäkijän päiväkirjan. Oli kuulemma itse lukenut kirjan pari kertaa. Haasteeseen kirjan sovitin kohtaan 37 eli pienkustantamon julkaisu. Kolmannen kirjansa Davis on kustantanut itse, joten ajattelin sen käyvän tähän kohtaan hyvin.

Kaarina Davis on suomalaisamerikkalainen 49-vuotias tietokirjailija, luontoyrittäjä, keruutuoteneuvoja ja sisätautien ja kirurginen sairaanhoitaja Hämeenkyröstä. Hän on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta muuttanut lapsena Suomeen. Hänen isänsä on siis amerikkalainen ja äiti suomalainen.

Kirjoittajalta on ilmestynyt ennen tätä kirjaa kaksi aiempaa teosta, Rankka kutsumus ja Irti Oravanpyörästä. Toisinnäkijän päiväkirja seuraa Kaarinan luonnonläheistä elämää Alhonlahdessa, jonne on muuttanut aviomiehensä kanssa, viiden vuoden ajalta. Vuosien varrelle mahtuu monta havaintoa luonnosta, mutta myös kärkkäitä mielipiteitä ja kommentteja nyky-yhteiskunnasta.

Kirjan lukeminen herätti ristiriitaisia ajatuksia. Toisinaan nimittäin tuntui, että kirjoittaja kirjoitti suoraan omista ajatuksistani mutta sitten välillä olin niin eri mieltä hänen kanssaan asioista, että teki mieli lopettaa kirjan lukeminen. Tämä oli siis oikein kasvattava lukukokemus, sillä me olemme kaikki erilaisia ja meillä on erilaisia mielipiteitä, eikä ole mahdollista että kaikki ajattelisi asioista täysin samoin.

Siihen en osaa sanoa oliko kirja mielestäni hyvä vai huono, sillä päälimmäisenä mieleeni jäi hieman ristiriitainen olo juurikin noiden välillä yhtenevien ja välillä eroavien mielipiteiden vuoksi. Suosittelut kirjasta kuitenkin kaikille luonnosta kiinnostuneille ja sellaisille, jotka ehkä haluaisivat ajatella yhteiskunnan oravanpyörä-mallin ulkopuolelta asioita!

Someone Great

Lauantaina oli taas pitkästä aikaa leffailta ja leffana toimi Netflixin uutuus Someone Great, jota tähdittävät Jane the Virginistä tuttu Gina Rodriguez sekä Lakeith Stanfield, Brittany Snow ja DeWanda Wise.

Someone Great kertoo musiikkitoimittajana työskentelevästä Jennystä, jonka pitkä parisuhde on loppunut ja muutto toiselle puolelle Yhdysvaltoja on edessä. Tästä syystä on otettava vielä kaikki irti New Yorkista ja sen yöelämästä kahden parhaan ystävän kanssa, jotka myös kamppailevat oman onnellisuuden parissa.

Siis biletystä, ystävyyttä ja romanttisia kuvioita oli täynnä tämä elokuva ja se olikin oikein sopiva leffavalinta lauantai-iltaan, kun itse ei työpäivän jälkeen jaksanut minnekään lähteä. Hyvän mielen elokuva, joka muistuttaa siitä, että vaikka nuorena on kivaa bilettää ja sekoilla, jonain päivänä meidän on kasvettava aikuisiksi.

Someone Great korosti ystävyyden merkitystä ja siitä, että vaikka enää ei asuttaisikaan samalla paikkakunnalla, ystävyyden ei tarvitse hajota siihen. Tämä oli hyvä muistutus itselleni siitä, että vaikka mun parhaat ystävät asuvat kaikki ympäri Suomea eikä enää nähdä kovin usein, ei se silti vaikuta ystävyyteemme. Ehkä ainoastaan vaan siinä mielessä, että kommunikointi tapahtuu puhelimen välityksellä ei kävelylenkkien ja kahvittelujen parissa.

Ajatuksia herättävä elokuva, mutta kuitenkin sillä tavalla hyvä, että vei katsomisen aikana stressin ja huolet jonnekin kauas ja vasta kun leffan lopputekstit alkoi pyöriä, ikävä omia parhaita ystäviä kohtaan nousi ja alkoi ajatella leffan syvällistä merkitystä.

Suositukset leffasta siis kaikille, jotka haluavat katsoa hyvän mielen bile-elokuvan ja muistaa sen jälkeen, miten tärkeitä omat hyvät ystävät sulle on :)

Ja loppuun kaavan mukaisesti leffan traileri:

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Viikon lomareissun johdosta postaus luetusta kirjasta vasta nyt tulossa. Sain kirjan luettua jo lauantaina, mutta koska en ollut kunnollisten nettiyhteyksien päässä ja tietokonekin oli tarkoituksella Suomessa, postaus siis vasta nyt.

Lukuhaasteen 15. kirja sai kunnian olla Kävelyretkillä Ateenassa juurikin kyseisen lomareissun johdosta ja haasteessa se osui kohtaan 7. Aloitin kirjan lukemisen jo lentokoneessa, mutta kyllä se silti lasketaan, koska olin jo laskenut jalkani Ateenan kamaralle siinä vaiheessa kun kirja oli luettu.

Kävelyretkillä Ateenasta erosi paljon tähän asti lukemista kirjoistani. En yleensä lue tieto-/opaskirjoja, mutta nyt ajattelin tehdä kuitenkin poikkeuksen. Kirja esitteli siis 17 erilaista kävelyreittiä, joilla tuo eurooppalainen sivistyskaupunki tuli helposti tutuksi ja näiden myötä myös keskeisimmät paikat, kohteet ja asiat Ateenan historiasta ja kulttuurista.

Lähes kaikissa paikoissa en ehtinyt käymään, mutta oli kiva kävellä varsinkin loppuajasta kaupungin kaduilla kun tunnisti kadunnimiä ja paikkoja kirjasta. Muutenkin oli oikein mukava tietää vähän enemmän kaupungista, jossa on vieraillut.

Oon puolitietoisesti kartellut matkakirjojen lukemista, sillä yleensä ne saa mun kohdalla vaan polttavan matkakuumeen, mutta toisaalta ehkä niillä pystyy myös hieman hillitsemään sitä kuumetta. Varsinkin jos lukee kirjoja jo sellaisista paikoista, joissa on vieraillut niin ehkä sitten ei tulisi niin kova hinku lähteä itsekin. Toki ikuiseen matkakuumeeseen ei ole kyllä varmaan vieläkään löydetty lääkettä...