34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

Oli aika novellikokoelman ja tämän haastekohdan. Kirjastosta matkaan tarttui Kesä Rynkyn kanssa ja muita novelleja, joka koostuu kymmenestä Vasemmistonuorten vuonna 2010 järjestetyn kulttuurikilpailun parhaimmistosta. Tekstien aiheena on yhdenvertaisuus.

Ensimmäinen novelli on kilpailun voittajanovelli Laura Gustafssonin Kesä Rynkyn kanssa. Tämä teksti kulkee absurdeja polkuja ja kritisoi yhteiskunnan senaikaista rakennetta. Kilpailun toisen sijan saanut novelli on Oskari Rantalan Euroopan enkelit, joka maalaa kuvan tulevaisuudesta, jossa asutaan vyöhykkeillä ja jossa vastustetaan enkelilakeja, mitä nämä lait sitten ovatkaan, jotenkin liitännäisenä kuitenkin siirtolaisiin.

Syyllinen -novelli on Milla Normanin kynästä ja kertoo oman tulkintani mukaan kateudesta ja siitä, että kasvaminen voi muuttaa ihmisen ja sen ihmissuhteet. Neljännen novellin aihe ei jää epäselväksi se kertoo kahdesta etelä-amerikkalaisesta naisesta, jotka ovat rakastaneet toisiaan viidenkymmenen vuoden ajan. Tämä novelli on Raisa Musakan käsialaa ja perustuu tositapahtumiin.

Viidennessä novellissa muistutetaan siitä miten piittaamattomia me saatamme olla, kun emme auta hädässä olevaa vain sen takia että huomaamme tämän olevan ulkomaalainen. Yakup Elbekoglun Hiljainen nuotti siis kyseessä. Tuomas Kauppisen Aidat taas sukeltaa avovankilaan ja sen vankeihin sekä siihen auttaako kaveria mäessä, oli sen harteilla millaisia rikoksia tahansa.

Teoksen seitsemäs numero on kokoelman kirjoittajista nuorimman jälkeä: Elina Suomisen Ei itke, eikä halaa novelli kertoo ihmisten ennakkoluuloista seksuaalivähemmistöön kuuluvaa kohtaan. Eero Suorannan Palapelinkasaajan iäisyyskysymys tuo esille kiusaamiskysymyksen.

Muurit-novelli lähtöisin Saara Henrikssonin kynästä, jätti minut hieman hämmentyneeksi. En kertalukemalla päässyt käsiksi tämän tarinan syvimpään sanomaan, joten en oikein osaa siitä tähän nyt mitään kertoa. Viimeinen teksti on Joel Kulometsän Hetkinen, joka kertoo kapinoimisesta yhteiskuntaa vastaan.

Lähes jokainen näistä novelleista herätti monenlaisia ajatuksia, mutta päälimmäisenä näiden kaikkien mietteiden ja kysymysten pinkassa on ajatus siitä, että miksi meidän pitää lokeroida toisemme ja itsemme. Miksi emme voi olla yhdenvertaisia, sillä olemmehan loppujen lopuksi kaikki samanlaisia?
Ihmisiä, joilla on solut ja atomit, jotka tekee meistä ihmisiä. Teot, mieltymykset, ajatusmaailmalle ja asuinympäristö vaan määrittää meille sen, että katsooko yhteiskunta tai sen osat meitä pahalla vai ei. Ja se on mielestäni epäreilua...

That 70s Show

Aina jotenkin niin tyhjä olo, kun saa jonkun sarjan päätökseen. Mulla on ollut puolisen vuotta Netflix-katselulistallani That 70s Show, jonka sain tänään sitten päätökseen. That 70s Show on yhdysvaltalainen komediasarja, joka kertoo kuudesta nuoresta ja heidän perheestään 70-luvun loppupuolella kuvitteellisessa Point Placessa Wisconsissa.

Sarjan päähenkilöitä ovat Eric Forman (Topher Grace), Donna Pinciotti (Laura Prepon), Steven Hyde (Danny Masterson), Michael Kelso (Asthon Kutcher), Jackie Buckhart (Mila Kunis) ja Fez (Wilmer Valderrama), jotka ovat sarjan alussa vielä lukiossa, mutta valmistuvat kaikki sarjan aikana. Lisäksi päähenkilöihin kuuluvat myös Ericin vanhemmat Kitty (Debra Jo Rubb) ja Red Forman (Kurtwood Smith) sekä Donnan isä Bob Pinciotti (Don Stark).

Jos pitäisi tiivistetysti kertoa millaisia hahmoja sarjan päähenkilöt on, se menisi seuraavasti: Eric Nörtti, Donna Feministi, Steven Anarkisti, Michael Idiootti, Jackie Turhamainen ja Fez Himokas. Nuo aika hyvin kuvastaa sitä millaisia kukin henkilö on.

Tärkeimpinä juonenkäänteinä sarjassa on teinikuusikon kommellukset ja ihmissuhteet. Draamaa riittää, milloin kuka pettää ketä ja kenen kanssa. Milloin mennään vahingossa naimisiin ja milloin tehdään kännissä tai pilvessä vandalismia tai öykkäröintiä. Sarja on tilannekomediaa juuri parhaimmillaan ja sellainen täydellinen aivot narikkaan -ohjelma.

That 70s Show-sarjaa kuvattiin kahdeksan kautta ja kahdeksannella kaudella itse asiassa Ericin ja Michaelin tilalle päähenkilöksi siirtyi Randy (Josh Meyers) ja sarja menetti omasta mielestäni sen oleennaisimman osan: Ericin nörttiyden ja Michaelin tyhmyyden. Nyt googlatessani asiaa löysin syyn siihen: Eric ja Michael kirjoitettiin ulos, sillä Grace ja Kutcher alkoivat näytellä muissa sarjoissa/elokuvissa.

Tilanteet ja juonenkäänteet on pääasiassa huvittavia, mutta se myös kertoo omalta osaltaan siitä, millaisia asioita 70-luku piti sisällään ja millaista sen ajan nuorten elämä oli. Oli hippejä, marihuanaa, discoa jne. Omalla humoristisella tavallaan myös siltä osin opettavainen sarja. Ja tietenkin koska ihmissuhteet kuuluivat oleennaisesti sarjaan, myös näihin paneutui välillä oikein kunnollakin.

Suosittelen sarjaa kaikille tilannekomedian ystäville ja jotka on kyllästyneet katsomaan vuorotellen HIMYMiä tai Frendejä, tässä yksi uusi tilannekomedia niiden rinnalle!

Pitch Perfect

Millä muulla tavalla fiktiofani viettää vapaan perjantai-iltansa kuin tietenkin leffan parissa? Naistenpäivän kunniaksi valitsin naisenergiaa edustavan Pitch Perfectin, jota en ole aiemmin nähnyt. Oli just oikein hyvä valinta tähän iltaan!

Ensin faktatietoja: Pitch Perfect on Universal Picturesin tuottama vuopnna 2012 ensi-iltansa saanut elokuva, joka kertoo yliopiston A Cappella -ryhmistä, jotka kilpailevat valtakunnallisissa kilpailuissa. Elokuvaa tähdittävät muun muassa Anna Kendrick, Skylar Astin, Anna Camp, Brittany Snow ja Rebel Wilson.

Elokuva muistutti aika paljon Gleetä leffan muodossa ja ilman teinidraamaa. Toki Glee kuuluu muutenkin suosikkeihini, joten äskeinen lause oli positiivinen asia sekä kehu elokuvaa kohtaan. Se eteni Gleen tavoin aluekisoista, semifinaaliin ja lopulta finaaliin. Toki leffassa oli ihmissuhdedraamaa, mutta juuri sopiva annostus.

Leffan soundtrack oli tarttuva ja sai hyvälle tuulelle. En omista lauluääntä, mutta nyt Pitch Perfectin jälkeen hoilailen täällä ärsyttäen naapureita sekä jammailen soundtrackin tahdissa. Juonellisestikin leffa oli hyvä, vaikka olihan tuo loppu aika ennalta-arvattavissa. Mutta se onkin syy, miksi tykkään katsoa tämänkaltaisia elokuvia, sillä useimmiten niiden loppu on onnellinen ja ne noudattaa melko usein samaa kaavaa, joten loppuun voi luottaa. Sitten kun leffa ei lopukaan kuvittelemallasi tavalla, se vasta pistää ajatukset sekaisin :D

Kuten huomaatte, tämä blogi ei pysy pelkästään kirja-arvosteluissa, koska Netflixin keksijä on mulle jumala heti kirjailijoiden ja käsikirjoittajien jälkeen, mutta toivon että se ei teitä lukijoitani haittaa. Vaikka en mä näitä postauksia lukijoiden takia kirjoita vaan rakkaudesta fiktioon.

Ainiin herättikö kyseinen leffa jotain ajatuksia? Tällä kertaa keskityin vain siihen hyvään tuuleen, jonka leffa mulle sai, mutta nyt kun tarkemmin ajattelee, oli tässäkin tarinassa ainakin yksi aika tärkeä sanoma: yhteistyöllä ja toisten kuulumisella sekä erilaisena olemisena pääsee pitkälle!

Ja kaavan mukaisesti, loppuun leffan traileri:

4. Kirjailijan ainoa teos

Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja juristiksi on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.
Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies.
Lastaan ikävoi myös Susannan isoäiti Martta, joka jää, kun kaikki muut lähtevät.

Lukuhaasteen yhdeksäs kirja oli Satu Vasantolan esikoisteos En palaa takasin koskaan, luulen. Kirja oli taidokas kuvaus lähtemisen pakosta ja paluun mahdottomuudesta. Niinkuin tuo yllämainittu takakansitekstikin kertoo, kirja kertoi monta erilaista tarinaa ja punoi ne koukuttavaksi ja silmiä avaavaksi kertomukseksi.

Teos oli kirjoitettu yhdistäen monia erilaisia tarinoita ja näkökulmia, mutta kuitenkin jokainen kirjan henkilö jollain tapaa liittyi edelliseen ja juoni oli siksi yhtenäinen. Se oli koukuttavasti kirjoitettu ja helppolukuinen ja pisti taas vaihteeksi katsomaan itseään peiliin sekä maailmaa ja sen ihmisiä eri tavalla. Kirja herätti eniten ajatuksia pakolaisuudesta ja perheväkivallasta mutta myös siitä, miten pohjaltakin voi ponnistaa ja kuinka monen asian summa ihmisen elämä ja sen muodostuminen oikein onkaan.

Se mikä kirjasta teki itselle hyvän ja mielekkään lukukokemuksen oli sen tuttuus. Ei sillä että olisin lukenut ja kokenut samanlaisia tarinoita, mutta Susannan halusta pois Pohjanmaalta oli jotain samaa omiin ajatuksiini muutama vuosi sitten. Lisäksi kun tapahtumapaikkana oli pääasiassa Pohjanmaa ja siellä mainittiin tuttuja paikkoja, tuntui kuin koti-ikävä sinne olisi helpottanut. Olen siis asunut ja opiskellut Pohjanmaalla kolme ja puoli vuotta, joten tiesin mistä puhuttiin kun mainittiin Seinäjoen sairaalanmäki sun muut. Kolmas tuttu piirre tarinassa oli se, että se keskittyi yhden ison suvun elämään ja itse isosta suvusta tulleena pystyin samaistumaan joihinkin ajatuksiin ja asioihin.

Kirjaa oli siis helppo lukea, se muistutti itselle tutuista asioista, mutta sai myös ajattelemaan asioita uudelleen. Erittäin hyvä lukukokemus siis ja suosittelen varsinkin sellaisille, joita kiinnostaa ja mietityttää ajatus siitä, että miksi jonkun on pakko lähteä. Tämän kirjan luettua tiedät edes jotenkin vastauksen siihen.