33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

Sain luettua tämän kirjan jo torstai-aamuna, mutta ehdin vasta nyt kirjoittamaan siitä postauksen. Pojille, joita joskus rakastin (Alkuperäinen nimi: To All the Boys I've Loved Before) on tällä hetkellä lempparini amerikkalaisista teinileffoista, joten kirja, johon leffa perustuu oli selkeä valinta tähän kohtaan haastetta.

Pojille, joita joskus rakastin kertoo siis 16-vuotiaasta Lara Jean Songista, joka säilyttää hatturasiassa kirjoittamiaan viittä rakkauskirjettä. Jokaiselle pojalle, johon Lara on elämänsä aikana ihastunut. Kirjeitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu kenenkään silmille, mutta eräänä päivänä ne onkin lähetetty eteenpäin. Mielikuvituksen varaan rakennettu rakkauselämä muuttuukin pelkäksi sotkuksi.

Minulla on periaate, että luen kirjat ennen leffoja, mutta tässä kävi nyt toistepäin. Periaate tulee siitä, että niin monta hyvää kirjaa on pilattu elokuvalla, joten haluan ensin lukea sen alkuperäisen tarinan ja muodostaa sen perusteella mielipiteeni siitä. Tässäkin tapauksessa kirjassa ja elokuvassa oli eroavaisuuksia juonenkäänteissä, osa mielestäni aika merkittäviä, mutta ei kuitenkaan mitään Harry Potter ja Feeniksin kilta -kamaa.

Pidin siis myös kirjasta. Se oli hyvin kirjoitettu ja kerronta oli luontevaa ja sujuvaa. Minä-kertojan avulla pääsi kunnolla päähenkilön pään sisälle ja sai realistisen kuvan kaikista tunteista. Tarinan perusjuoni, jota leffakin noudattelee, on mielestäni jotenkin hellyyttävä ja ehkä jopa ennalta-arvattava, mutta silti välillä on kiva lukea tällaisia tarinoita.

Vaikka tällaiset teinidraamat noudattaa lähes aina samaa kaavaa, on niissä kuitenkin yksi keskeinen ajatus minkä vuoksi jostain syystä pidän tällaisista tarinoista. Tämä ajatus on se, että koskaan ei saa antaa sen ulkokuoren hämätä. Jos joku esittää niin sanotusti kovaa ja itsevarmaa, saattaa hän oikeasti olla vaikka miten epävarma. Samoin kuin kenenkään kotioloista ei voida tietää sen perusteella miten hän käyttäytyy koulussa. Et siis voi tuntea ihmistä, jos et tunne hänen tarinaansa...

  

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Nythän mä oon ihan liekeissä, kun kolmas postaus samalla viikolla ja kaikki vielä peräkkäisinä päivinä! Lukuharrastus on nyt kyllä imaissut mukaansa ja tänäänkin hain kirjastosta kaksi kirjaa lisää luettavaksi. Nyt vapaapäivän aikana ahminkin sitten eilen aloittamani Kasvukipuja Katajamäellä kirjan loppuun.

Kasvukipuja Katajamäellä on Anneli Kivelän luoman Katajamäki-sarjan 13. osa. Tämä kirjasarja kertoo siis johonkin päin Hämettä sijoittuvasta viriilistä ja omalaatuisesta kyläyhteisöstään, jossa juorut leviävät ja rakkauksia syntyy. Katajamäki on idyllinen maalaiskylä, jossa luonnon kauneus pääsee esille ja jossa ihmiset ovat onnellisia. Tai ainakin lähes onnellisia.

Normaalisti tai siis aiemmat kirjat ovat kirjoitettu yhden naispäähenkilön näkökulmasta toki ottaen myös muita kyläläisiä ja kylän tapahtumia mukaan, mutta tämä kirja teki siinä poikkeuksen ja siinä oli päähenkilönä kaksi henkilöä - pariskunta. Muuten kirja oli aikaisempien teoksien mukainen ja sitä oli oikein mukava lukea. Ihan kuin olisi palannut kotiin.

Kasvukipuja Katajamäellä kertoo Noorasta ja Petristä, joista jälkimmäinen on kyläkoulun johtajaopettajan veli (12. osa Kaikki hyvin Katajamäellä kertoo Hannen tulosta Katajamäelle), ja he muuttavat kylään juuri rakennettuun rivitaloon. Kaikki ei kuitenkaan tunnu olevan hyvin ja Petrin huomataan viettävän paljon aikaa samassa talossa asuvan Jennin kanssa...

Voin valehtelematta sanoa, että rakastan tätä sarjaa ja Kivelällä on niin luonteva tapa kertoa ja kuivailla tapahtumia. Teksti on eläväistä, helposti luettavaa ja pidän siitä, että seuraavissa osissa ei sivuuteta aikaisempia osia vaan kerrotaan mitä näillekin hahmoille kuuluu ja miten heidän elämänsä on edennyt sitten viime lukeman.

Suosittelen Katajamäki-sarjaa kaikille maalaisromantiikan ystäville, sillä tämä on juuri heille (ja minulle, koska täytän tuon määritelmän) täydellinen sarja! Ja kannattaa aloittaa ihan ykkösosasta eli Kotiin Katajamäelle -kirjasta.

Haasteeseen kirjan sijoitan kohtaan 18: eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Haaste etenee aikas hyvin, tällä hetkellä on suoritettu 13/50 :)

Isn't it romantic

Extemporesti vietetyt leffaillat on kyllä parasta! Tänäänkin ajattelin Netflixin avatessani, että katson sieltä yhden kesken jääneen jakson lempisarjastani, mutta päädyinkin pitämään leffa-illan Isn't it romantic Netflix elokuvan parissa.

Isn't it Romantic on yksi Netflixin uutuusleffoista ja koska katson paljon romanttisia komedioita, kyseinen sarja osui sitten minulle suositeltujen leffojen joukkoon. Leffa on romanttinen komedia, joka kritisoi romanttisia komedioita ja olikin siksi niin viihdyttävää katsottavaa.

Leffaa tähdittävät Rebel Wilson, Liam Hemsworth, Priyanka Chopra ja Adam DeVine, joten tähtikaartinsa puolesta huippuleffa ja roolisuoritukset hyviä. Esikuva on ehkä huono sana, mutta Rebel Wilson tekee jokaisessa leffassaan (tai ainakin mitä mä oon kattonut) niin hyvän roolisuorituksen ja sellaisen I don't give a fuck and that's okay -vaikutuksen, että sitä on vaikea olla kunnioittamatta. Hän ei täytä mitään etukäteen asetettua muottia, vaan on juuri sellainen kuin on ja piste. Siksi olen viime aikoina aika paljon katsonut leffoja, joissa hän on jossain roolissa.

Koska leffa oli romanttinen komedia, se eteni romanttisen komedian juonen tavoin, mutta se mikä teki siitä erilaisen oli se, että sarjassa tiedostettiin sen olevan epärealistista ja kliseistä ja samaa kaavaa noudattavaa. Lisäksi se oli tällaiselle pää pilvissä ja vaaleanpunaiset aurinkolasit silmillä kulkevalle hyvä herätys siihen, että aina ei tarvita sitä kaikkien kliseisintä elettä, jotta olisi romanttista.

Mutta ennen kaikkea leffa oli erittäin terävä muistutus siitä, että kaikkein tärkeintä tässä maailmassa on rakastaa itseään. Ilman, jos et itseäsi rakasta, et saavuta mitään. Olet se syrjään jäävä seinäruusu, joka ei pysty kertomaan tärkeässä kokouksessa omia ideoitaan ja ehkä näin menestyä. Tai joka ei huomaa, että erittäin mukava työkaveri yrittää kysyä sua treffeille, mutta sä torjut ne tajuamatta ne edes treffikutsuiksi. Siihen kaikkeen tarvitaan sitä, että rakastaa itseään ja se on oikeasti kaikkein tärkeintä! Oikein hyvä muistutus siis parin päivän vapaille.

Loppuun vielä kaavan mukaisesti leffan traileri:

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

Aukko sivistyksessä korjattu, kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas luettu läpi! Oon pitkään pohtinut mielessäni, että mun pitäisi kyllä ehdottomasti tutustua tähän tarinaan ja varsinkin kun alkuperäistä elokuvaa (tai oikeastaan pätkiä siitä) katsoessa en ole päässyt jyvälle. Siksi kirja valikoituikin tähän kohtaan haastetta.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1954 ja sen jälkeen kirjaa on tehty useita erilaisia painoksia. Kirja on kuvaus suomalaisista sotilaista ja heidän elämästään rintamalla Suomen jatkosodan aikana. Kirjasta on tehty kolme elokuvaakin ja varsinkin viimeisen vuonna 2017 ilmestyneen version haluan ehdottomasti nähdä! Aiemmin en ole sitä katsonut, sillä olin ulkomailla sen ilmestymisen aikoihin ja en sitä siksi leffateatteriin asti päässyt katsomaan.

Teoksen lukeminen oli melko hidasta omalta osaltani, sillä en ole juurikaan aiemmin lukenut sotakirjallisuutta ja sotatermit siitä syystä aivan hukassa. Lisäksi kirjan juoni tuntui polkevan paikoillaan, mutta niin toisaalta se sotakin aikoinaan polki, joten ihan ymmärrettävää. Lopussa juoni tiivistyi ja kirjan viimeiset sata sivua luinkin ihan heittemällä.

Linna on onnistunut henkilökuvauksissaan oikein mainiosti ja sivu sivulta ikonisimmat henkilöt kuten Koskela, Rokka ja Hietanen tulivat tutuiksi ja heidän kohtaloaan toivoi sormet ristissä. Tapahtumien edetessä mieleen iskostui kuitenkin selvästi miten raju ja raaka sota on. Se ei kysele onnellisia loppuja ja sen kun joku on nähnyt, paluuta takaisin omaan huolettomaan itseensä ei enää ole.

Kirja kuuluu mielestäni siksi yleissivistykseen, koska se on osa Suomen historiaa ja kertoo niin totuudenmukaisen kertomuksen yhdestä Suomen merkittävimmistä käänteistä. Ilman tuota sotaa ja niiden kaikkien sotilaiden taistelua rintamalla, ei olisi Suomea, jossa teille tätä kirja-arvostelua kirjoitan. Kuten aina, kun kuulee tai lukee jostain merkittävästä historiallisesta tapahtumasta, tulee itselle sellainen äärimmäisen kiitollinen olo, että saa elää tässä ajassa ja rauhassa, eikä meidän miehiä ole ainakaan vielä sotimaan hälytetty. Toivottavasti ei hälytetäkään...

Työläästä alusta huolimatta kirja oli hyvä ja juuri sellainen, että minusta kaikkien suomalaisten pitäisi edes jollain tavalla tämä tarina tuntea! Moni on jo varmaan lukenut kyseisen teoksen, mutta jos ei ole niin eikun lukemaan vaan! Etenkin jos sotakirjallisuus yhtään kiinnostaa.

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkijra

Täällä on ollut pari viikko hiljaiseloa, sillä elämänmuutokset on pitänyt kiireisenä ja rajoittaneet tämän harrastuksen parissa oloa. Joitain jaksoja Netflixistä on katsottu ja todettu muun muassa se, että vanhat salkkarit on niin paljon paremmat kuin nykyiset. Mitään postaamisen aihetta ei ole kuitenkaan pariin viikkoon ollut.

Nyt olen kuitenkin palannut takaisin lukuhaasteen pariin ja kohtaan 13: kotimainen lasten- tai nuortenkirja. Olin aikoinani nuorempana heppatyttö ainakin sellainen wanna be, kun en oikein päässyt erinäisistä syistä kunnolla ratsastamaan. Silloin tuli luettua myös aika paljon heppakirjoja ja Katri Mannisen ja Nanne Korpivaaran Kuutamoratsastajat jotakin kautta kulkeutui meille. En kuitenkaan ollut lukenut tätä aiemmin. Eilen illalla etsin luettavaa ja löysinkin kyseisen kirjan laatikon pohjalta ja päätin lukea sen.

Kirja kertoo kahdesta ratsastavasta serkuksesta, Emmasta ja Laurasta, jotka lähtevät hiihtolomaleirille Ruotsiin. Ensimmäisenä leiri-iltana he saavat kuulla legendan läheisen järven jäällä kummittelevista kuutamoratsastajista. Pian he saavat huomata, että tarina ei taidakaan olla pelkkä legendaa ja leirillä alkaa tapahtua kummia, jolloin parivaljakko ajautuu seikkailun pyörteisiin.

Kuutamoratsastajat ovat Mannisen ja Korpivaaran kirjoittaman Parivaljakko-sarjan neljäs kirja ja se on julkaistu vuonna 2001. Aika vanha kirja siis, mutta ei se kuitenkaan itselläni vaikuttanut mitenkään lukukokemukseen. Tuntui oikeastaan paljon uudemmalta kirjalta ja yllätyin kun katsoin kirjan julkaisuvuoden etukannen takaa.

Vaikka kirja oli sarjan neljäs osa ja itse en ole aiemmin lukenut kyseistä sarjaa, se ei haitannut lukukokemusta. Kaikki mitä aikaisemmissa kirjoissa oli tapahtunut, kerrottiin hyvin tapahtumien edetessä. Toki joitakin aukkoja jäi, mutta ne eivät ainakaan minua haitanneet ja fiksuna lukijana osasin ehkä yhdistää aikaisempia tapahtumia.

Pidin kirjasta. Se oli oikein helposti luettava ja juuri kohdeyleisölleen sopiva kirja. Itsellä tuli kirjan lukemisen yhteydessä kaipuu niihin heppatyttöaikoihin ja alkoi harmittaa, että en itse päässyt hevosia ja ratsastusta harrastamaan ihan sillä tavalla, kuin silloin joskus olisin halunnut. No, onneksi löysin fiktion, jota kautta voin itsekin kuvitella, että olisin ollut sellainen oikein hardcore heppatyttö.

Kuutamoratsastajia siis suosittelen kaikille nuorille heppatytöille - ja miksei myös pojillekin. Heille tämä kirja on ainakin omasta mielestäni juuri täydellinen!