Tämä kohta haasteessa oli yllättävän hankala, sillä vaikka kuulo- ja näkövammaisista henkilöistä on paljon kirjoja, mikään kirjoista ei tuntunut kolahtavan mulle. Oon kuitenkin miettinyt, että en ole lukenut vielä yhtään sarjakuvaa lukuhaasteeseen ja ajattelin, että jos saisin nämä kaksi vaikka yhdistettyä ja onnistuihan se! Kiitos Kirjasammon, josta on ollut mulle ihan suurenmoinen apu tätä haastetta suorittaessa.
Kirjaksi valikoitui siis Timo Kokkilan Mauri ja Mustis -sarjakuva, joka kertoo sokeasta miehestä Maurista ja hänen opaskoirastaan Mustiksesta huumorin värittämänä. Kirjan takakansiteksti kuvailee kirjaa näin:
Mauri ja omaperäinen opaskoira Mustis suunnistavat huumorin avulla arjen haasteissa. Mustiksen mielikuvitus laukkaa, joskus harhapoluilla, mutta yleensä kaksikko löytää perille. Tai ainakin sinne päin.
Sarjakuva on palkittu ja se on ilmestynyt huumorilehti Pahkiaisessa sekä Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry:n Kajastus-lehdessä.
Kirja oli hauska, kiinnostava, helppo ja nopealukuinen. Sarjakuva oli piirretty selkeästi ja kuplat olivat selkeät, mikä on sarjakuvalle suuri etu. Suosittelen kyllä lukemaan!
Kohtaa 30 pyörittelin kauan ja mulla oli siihen pari muutakin vaihtoehtoa, mutta sitten hetkellisen päähänpiston myötä tajusin, että Divergent-sarjan ekassa osassa Outolintu kannessa on kaupunki. Tulikin sitten tarve lukea tuo nerokas teos uudelleen ja kirja kun löytyi omasta hyllystä.
Tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmiset on jaettu osastoihin persoonallisuuksiensa mukaan. Kun Tris Priorille selviää, että hän on divergentti eikä tule koskaan sopimaan joukkoon täydellisesti, kaikki muuttuu. Hän törmää divergenttien henkeä uhkaavaan salaliittoon, mutta ensin Trisin on ymmärrettävä mikä tekee divergenttinä olosta niin vaarallista.
Outolintu on Trilogian ensimmäinen osa ja olen lukenut kirjan siis aikaisemmin, mutta nyt halusin lukea sen uudelleen. Kirja oli edelleen yhtä hyvä kuin ensimmäisellä lukukerralla ja ehkä jopa parempi, kun näin toisella lukukerralla ja leffat nähtyinä (niistä itse asiassa kirjoittelin postausta alkuvuodesta: Linkki siihen postaukseen tässä) aukesi taas uusia piilotettuja yksityiskohtia.
Syy siihen, miksi Divergent-sarja on ehdottomasti yksi suosikkejani on se, kuinka taitavasti kirjailija on osannut luoda niin hienon tarinan, jossa kritisoidaan ihmisten lokeroimista ja valtajärjestelmiä. Lisäksi koska päähenkilö Tris on nuori 16-vuotias tyttö, on kirjailija osannut yhdistää tarinaan myös sellaisia asioita, jotka ovat kelle tahansa 16-vuotiaalle tärkeitä. Eli hän sitten menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa.
Hyvä kirja ja sarja siis ja taitaa tämä auttamattomasti siltä näyttää, että on varmaan napattava lähiaikoina tuo toinenkin osa tuolta hyllystä uusintaluentaan...
Kun katselin lukuhaasteen listaa eri kohdista, niin kohdan 15 nähtyäni heti ensimmäisenä mieleeni nousi Fifty Shades of Grey, vaikka en tiedä onko kirjan aiheet oikeasti tabuun rinnastettavia. Luin kuitenkin kirjan kyseiseen kohtaan.
Fifty Shades of Grey kertoo viimeisen vuoden kirjallisuuden opiskelijasta Anastasia Steelestä, joka tuuraa kipeää ystäväänsä koululehden haastattelussa ja haastattelee multimiljonääriä Christian Greytä. Haastattelu ja Christianin tapaaminen kuitenkin muuttaa Anastasian koko maailman ja Christian tutustuttaa hänet omaan maailmaansa.
Kirjasampon esittelyn mukaan kirjan aiheita ovat kokemattomuus, läheisyys, mustasukkaisuus, pakkomielteet, sadomasokismi, seksuaalisuus, sukupuolielämä, unelmat ja vallankäyttö. Noista siis tuo sadomasokismi oli se, minkä rinnastin tabuun, vaikka en ole täysin varma siitä onko se virallisesti tabu vai ei.
Kirjan lukemista hieman hidasti se, että luin kirjan alkuperäiskielellä englanniksi, enkä ole vielä kovin nopea englanninkielisen kirjallisuuden lukija, mutta yksi kirja kerrallaan tahti varmasti nopeutuu.
Mielenkiintoinen lukukokemus joka tapauksessa ja en ole aikaisemmin lukenut kun muutaman kirjan joissa kerrotaan noin yksityiskohtaisesti seksuaalielämästä, joten oli senkin puoleen kiinnostava lukea sitä. Oon nähnyt kirjasta tehdyn leffan hieman pakon sanelemana, niin hyvä, että nyt oon myös lukenut kirjan, niin kirjat ensin leffaa -periaatteeni ei hirveästi horju :D
Bongasin jostain instagram-tilistä jo aikoja sitten Jill Santopolon Valo, jonka kadotimme, jonka ajattelin sitten mahduttaa kirjan lukuhaasteeseen ja kohtana sai olla 26. Kirja oli sellainen, jota ei voinut millään jättää kesken, sillä tarina vei mukanaan ja kirjailija oli nerokkaasti pudotellut mukaan paljastuksia tulevasta, jolloin lukija oli täysin koukussa.
Lucy ja Gabe, parikymppiset opiskelijat, tapaavat syyskuun 11.päivänä vuonna 2001, kun New Yorkin WTC-tornit kaatuvat. He rakastuvat palavasti, mutta unelmat vievät parin kuitenkin aikojen saatossa erilleen. Erityinen side ei kuitenkaan unohdu, vaan kumpikin pohtivat tahoillaan, olisivatko he sittenkin tarkoitettuja toisilleen.
Tarina oli hyvä ja mielenkiintoinen ja kuten sanoin jo aikaisemmin en malttanut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin kirja oli lopussa. Tykkäsin kirjailijan tavasta kirjoittaa ja mielestäni tapa, jolla juonenkäänteistä kerrottiin oli mielenkiintoinen ja erilainen. Sain kirjasta pienen inspiraation omien tarinoiden pariiin.
Ajatuksia, joita kirjan lukeminen herätti on se, että elämänvalintoja tehtäessä ja unelmia seuratessaan voi käydä väistämättä niin, että ajautuu eroon rakkaimmistaan. On vain jokaisen oma valinta se, että seuraako siinä tapauksessa kumpaa osaa sydämestään. Sitä, joka kulkee unelman mukana vai sitä, joka haluaa pitää kiinni rakkaistaan?
Tiina Lehtinevan Älä itke enkeli yliviivasi lukuhaasteessa kohdan 45: kirjan nimessä on kieltosana. Kirja oli koskettava, loppuun asti mukana pitävä kertomus nuoresta Jarmosta ja hänen kavereistaan. Kesänä juuri ennen täysi-ikäistymista Jarmo saa tietää pysäyttävän uutisen, joka muuttaa hänen maailmankatsomuksensa aivan täysin.
Nuori kirjailija käsittelee kirjassaan vakavia aiheita: kuolemaa ja nuorten väkivaltaa. Se on Jarmon, Antin, Miian ja Saaran kasvutarina, jossa vuorottelevat usko, toivo ja rakkaus. Kirjan keskeisenä teemana onkin nuorten kuuluminen uskoon ja miten se vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudutaan kuolemaan ja toivoon pelastumisesta.
Kirjaa lukiessa kävi mielessä, että kirjan hahmot painottivat paljon uskoon kuulumista ja esimerkiksi totaalikieltäytyjälle kyseinen kirja olisi voinut olla hyvinkin mielenkiintoista luettavaa. Itse olen nimittäin tämän lukuhaasteen aikana oppinut, että jos kirjoittajan mielipiteet eroaa hyvin paljon omista, niin kirjan lukeminen on mielenkiintoisella tavalla haastavaa. En tiedä onko tämä kaikilla sama.
Älä itke enkeli oli kuitenkin hyvin kirjoitettu teos, joka piti lukijansa mukana loppuun asti ja jätti vielä paljon kysymyksiä lukemisen jälkeen. Päälimmäisenä jäi mieleen kysymys Miksi? Mutta niinhän oikeassa elämässäkin kaikkiin kysymyksiin ei saa koskaan vastausta.
Vaikka kirja oli nuortenkirja, niin mielestäni se sopii loistavasti myös aikuistenkin luettavaksi! Lukuhaasteen myötä olen huomannut, että kun aikuisena lukee nuorten kirjoja, tajuaa asioita omasta nuoruudestaan, joita ei ole aiemmin tajunnut...
Hain joulufiilistä ainakin omassa mielessäni jo jouluklassikon asemaan nousseen Joulupukki ja Noitarumpu -piirretyn myötä. Mauri Kunnaksen samannimiseen lastenkirjaan perustuva animaatioelokuva ilmestyi vuonna 1996.
Posti tuo mukanaan joulupukin kylään kirjeen pieneltä Vekaralta, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä piirros esittää. Niinpä tontut tekevät omat ehdotuksensa. Samaan aikaan shamaani suunnittelee ilkeyksiä joulupukin pään menoksi, joka yrittää toipua nuhasta ennen jouluaattoa.
Vaikka olen kattonut kyseisen elokuvan monta kymmentä kertaa, silti tämä pitää katsoa joka joulu (mahtaako olla mitään tekemistä sen kanssa, että se on ilmestynyt samana vuonna kuin olen syntynyt...?) Muuten ei tule samanlaista joulufiilistä ja onhan se Joulupukin töissä: aika svengaava biisi, eiks niin:
Samanlaisiin jouluklassikoihin kuuluu kyllä myös ehdottamasti Petteri Punakuono sekä Joulutarina, joten toivottavasti ehdin nekin tänä jouluna vielä katsoa. Lumiukko ei ole noussut itsellä suosikiksi...
Olen rakastunut Hidasta elämää tuoteperheen kirjoihin ja nyt oli jo kolmas lukemistossa. Johanna Elomaan Suuria Hetkiä sisältää ajatuksia rakkaudesta, ilosta, surusta ja voimasta, ja osui haasteessa kohtaan 49.
Kirja on jaettu neljään osioon juuri noiden edellä mainittujen kantavien teemojen myötä. Jokaisesta tunteesta kirjailija kertoo useita omakohtaisia kokemuksia, jokaiselle tunteelle on kirjoitettu oma oodi sekä jokaisen luvun lopussa on runoja kyseisestä tunteesta.
Lisäksi mielestäni oli erittäin mukava yllätys, että kirja piti sisällään myös lainauksia muista tuoteperheen kirjoista. Bongasin sieltä lauseet kahdesta aikaisemmasta lukemastani kirjasta, jotka luin myös tätä lukuhaastetta varten (Toivon kirja masennuksesta ja Löydä elämän taika).
Tuossa vielä kirjan takakansiteksti avamaan hieman enemmän mistä on oikein kyse:
Suuria hetkiä sisältää lohdullisia ja avartavia sanoja elämän tienristeyksiin: rakkauden löytämiseen, läheisen menettämiseen tai uuden elämänvaiheen aloittamiseen. Näissä käännekohdissa elämäntarinamme luku vaihtuu kokonaan uuteen. Kauniista tarinoista, runoista ja ajatuksista voi pomia voimauttavia ja ilahduttavia lauseita itselle, ystävälle tai läheiselle elämän tärkeisiin hetkiin.
Minna Canthin Työmiehen vaimo oli selkeä valinta kohtaan 11. Olen muutenkin vuosien varrella miettinyt, että pitäisi lukea enemmän suomalaisia klassikoiksi määriteltyjä teoksia, joilla on historiallinen ja yhteikunnallinen merkitys. Luettujen listalla on jo tämän kirjan lisäksi mm. Tuntematon Sotilas, Seitsemän veljestä, Vänrikki Stoolin tarinat ja Rautatie.
Minna Canth (1844-1897) oli ensimmäinen merkittävä suomenkielinen näytelmäkirjailija Aleksis Kiven jälkeen. Häntä pidetään myös ensimmäisenä nykysuomalaisena kirjailijana.
Työmiehen vaimo on Canthin tunnetuimpia sekä yhteiskunnallisesti radikaaleimpia teoksia. Se on näytelmä ja kertoo Johannasta, joka menee naimisiin huonoksi aviomieheksi osoittautuvan Riston kanssa.
Kirja herätti tunteita. Lähinnä raivoa siitä miten asiat on joskus ollut. Mutta toisaalta tämän jälkeen osaa arvostaa vielä enemmän sitä, miten pitkällä etenkin Suomessa on tultu tasa-arvokysymyksissa.
Työmiehen vaimo on lukemisen arvoinen ja menisi haasteessa muuten erittäin kepoisesti myös kohtaan 8 (kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen). Itse luin siihen kohtaan Tuntemattoman sotilaan. Mutta suosittelen Työmiehen vaimoa kaikille ja etenkin klassikoista kiinnostuneille!
Postausmaratooni jatkuu, saa nähdä saanko kirjoitettua kaikki aikomani tekstit tämän vuorokauden puolella... :D
Viime viikolla kävin jälleen kerran leffassa, tällä kertaa katsomassa vihdoin ja viimein Maleficent 2:sen. Aikaisemmin syksyllä leffa jäi jotenkin muiden touhujen jalkoihin, mutta onneksi ehdin vielä käydä katsomassa.
Suhtaudun yleensä kakkososiin hieman varauksella ja etenkin niissä tapauksissa joissa ykkösosa on saanut paljon palautetta (oli se sitten negatiivista tai positiivista). Tällä kertaa kakkososa ei kuitenkaan jäänyt laimeaksi vaan jatkoi hyvin aikaisempaa tarinaa sekä toi siihen uusia ulottuvuuksia.
Seuraava pätkä sisältää hieman juoninpaljastuksia aiemmasta osasta, joten jos et ole kattonut ykkösosaa ja et halua lukea spoilereita, skippaa seuraava kappale.
Lyhyesti leffa kertoo siis ykkösosan jälkeisestä ajasta, jossa on Pahatar on jälleen konna vaikka hänen tosirakkauden suudelmansa pelasti Auroran. Lisäksi Aurora on menossa naimisiin Philipin kanssa, mutta tytön kummitäti ei hyväksy liittoa. Nuoripari haluaisi yhdistää kaksi kuningaskuntaa, mutta kaikki eivät ole asiasta ihan yksimielisiä.
Disneyn ainaisiin tosirakkausteemoihin ja romanttisen rakkauden ympärillä pyöriviin tarinoihin tämä äitihahmon ja tyttären välinen rakkaus on kyllä virkistävää ja toivottavaa vaihtelua. Leffalle siis suositukset!
Kohta 10 oli hyvin haastava kohta ellei ehkä jopa haastavin, sillä oli vaikea löytää itselle kiinnostava kirja monien vaihtoehtojen joukosta. Lisäksi halusin lukea tähän kohtaan jotain hieman erilaista. Niinpä päädyin sitten selailemaan saamelaiskirjailijoita ja heidän tuotantoaan. Sieltä löytyi sitten Kati-Claudia Fofonoffin Seidan kirous.
Seidan kirous kertoo saamelaistytöstä Inkamaariasta sekä hänen perheestään. Tavallinen perhe on isojen ja onnellisten asioiden äärellä, kunnes nuoren Inkamaarian hairahdus laittaa pakan sekaisin. Jotain tekemistä Seita-kivellä on myös tapahtumien kulussa.
Lähdin lukemaan kirjaa aika neutraalein ajatuksin. En odottanut kirjalta mitään erityistä, mutta kuitenkin mielenkiinnosta halusin lukea kirjan. Lopputuloksena yllätyin positiivisesti ja kirjan tapahtumat lähtivät heti alusta käyntiin. Vaikka kirjassa ei ollut sivuja paljon, silti se kertoi kattavasti koko tarinan ja lukijan verkkokalvoille piirtyi kuvia miljööstä ja tapahtumien kulusta.
Voi olla, että tulevaisuudessa perehdyn lisää saamelaiskirjailijoihin ja heidän kulttuuriinsa. Tämä kirja toimikin hyvänä kiinnostuksen herättäjänä!
Jälleen kinkkinen kohta haasteessa, mutta onneksi internet on ystävä! Kirjaksi kohtaan 32 valikoitui Neil Gaimanin Neverwhere - Maanalainen Lontoo. Olen lukenut Gaimanilta hänen toisen teoksensa Tähtisumua ja tykkäsin siitä, niinpä ajattelin että tämäkin on varmasti hyvä.
Neverwhere kertoo tavallisesta Richardista, joka muuttaa Skotlannista Lontooseen ja elää ihan tavallista elämää. Hänen elämänsä tärkeimpänä iltana - ainakin Richardin naisystävän Jessican mukaan - hän kuitenkin törmää kadulla veriseen tyttöön ja Jessican vastusteluista huolimatta vie tytön asunnolleen suojaan. Sen hetken jälkeen Richardin elämä ei ole enää samanlaista vaan hänet tempaistaan uuteen maailmaan: Lontoon alapuolella sijaitsevaan.
Kirjaa kuvastavat parhaiten sanat erikoinen, mielikuvituksellinen ja arvaamaton. Pidin kirjailijan tavasta kertoa hyvinkin kummalliset asiat ihan arkipäiväisenä eikä kirjassa käytetty liikaa värittelevää (onkohan oikea sana) kuvailua vaan asiat kerrottiin niin kuin ne olisi, jos kirjan maailma olisi totta.
En kuitenkaan ole varma pidinkö kirjasta vai oliko se vain yksi kirja muiden fantasiakirjojen joukossa. Ei se ainakaan herättänyt samanlaisia tunteita kuin suosikkifantasiakirjani, joten Harry Pottereiden, Nälkäpelien, Tarun Sormusten Herrasta, Hobitin ja Rick Riordanin tuotannon voittanut tämä kirja ei ole.
Mutta jos fantasiakirjallisuus kiinnostaa, niin saattahan tämä olla juuri sinun suosikkisi!
Varoituksen sana niille harvoille tän blogin lukijoille, että nyt on tulossa sitten yhteensä seitsemän postausta (kolme leffa ja neljä kirja) tämän illan aikana, sillä olen ollut hieman laiska tämän blogin suhteen. Instagram-tiliä @rakkaudesta_fiktioon päivittelen reaaliaikaisemmin...
Elikkä aloitetaan ekasta leffapostauksesta. Kävin kaks viikkoa sitten perjantaina leffassa katsomassa Last Christmas -leffan. Päätös päivän leffalle selvisi vasta kyseisenä päivänä, kun aloin kattoo että mitähän tänään menisi, kun muutenkin ajattelin kaupungissa käydä.
Lähdin leffaan sillä ajatuksella, että tämä on taas yksi perus jouluaiheinen hömppärakkauskomedia, mutta olin kuitenkin väärässä. Elokuva oli herkkä, ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen. Vaikka elokuva pyöri vakavien aiheiden ympärillä se oli silti elämäniloinen tarina, jonka lopussa pyyhin kyyneleitä poskilta.
Last Christmas kertoo Katesta, joka on toipunut vakavasta sairaudesta ainakin lääketieteellisesti, mutta hän on kuitenkin kadottanut elämänilonsa. Joulukaupassa työskentelevä, joka ilta juopotteleva ja kavereiden nurkissa asuva nuori nainen ei tunnu saavan elämäänsä kasaan, kunnes tapaa Tomin, joka saa hänet ajattelemaan toisin.
Enemmän en paljasta, sillä muuten vien ilon leffan katsomisesta, mutta sen verran vielä sanon, että vaikka tuo kuvaus sekä traileri saa elokuvan näyttämään perinteiseltä rakkaustarinalta, sitä se ei ole kuitenkaan...
