Oli aika novellikokoelman ja tämän haastekohdan. Kirjastosta matkaan tarttui Kesä Rynkyn kanssa ja muita novelleja, joka koostuu kymmenestä Vasemmistonuorten vuonna 2010 järjestetyn kulttuurikilpailun parhaimmistosta. Tekstien aiheena on yhdenvertaisuus.
Ensimmäinen novelli on kilpailun voittajanovelli Laura Gustafssonin Kesä Rynkyn kanssa. Tämä teksti kulkee absurdeja polkuja ja kritisoi yhteiskunnan senaikaista rakennetta. Kilpailun toisen sijan saanut novelli on Oskari Rantalan Euroopan enkelit, joka maalaa kuvan tulevaisuudesta, jossa asutaan vyöhykkeillä ja jossa vastustetaan enkelilakeja, mitä nämä lait sitten ovatkaan, jotenkin liitännäisenä kuitenkin siirtolaisiin.
Syyllinen -novelli on Milla Normanin kynästä ja kertoo oman tulkintani mukaan kateudesta ja siitä, että kasvaminen voi muuttaa ihmisen ja sen ihmissuhteet. Neljännen novellin aihe ei jää epäselväksi se kertoo kahdesta etelä-amerikkalaisesta naisesta, jotka ovat rakastaneet toisiaan viidenkymmenen vuoden ajan. Tämä novelli on Raisa Musakan käsialaa ja perustuu tositapahtumiin.
Viidennessä novellissa muistutetaan siitä miten piittaamattomia me saatamme olla, kun emme auta hädässä olevaa vain sen takia että huomaamme tämän olevan ulkomaalainen. Yakup Elbekoglun Hiljainen nuotti siis kyseessä. Tuomas Kauppisen Aidat taas sukeltaa avovankilaan ja sen vankeihin sekä siihen auttaako kaveria mäessä, oli sen harteilla millaisia rikoksia tahansa.
Teoksen seitsemäs numero on kokoelman kirjoittajista nuorimman jälkeä: Elina Suomisen Ei itke, eikä halaa novelli kertoo ihmisten ennakkoluuloista seksuaalivähemmistöön kuuluvaa kohtaan. Eero Suorannan Palapelinkasaajan iäisyyskysymys tuo esille kiusaamiskysymyksen.
Muurit-novelli lähtöisin Saara Henrikssonin kynästä, jätti minut hieman hämmentyneeksi. En kertalukemalla päässyt käsiksi tämän tarinan syvimpään sanomaan, joten en oikein osaa siitä tähän nyt mitään kertoa. Viimeinen teksti on Joel Kulometsän Hetkinen, joka kertoo kapinoimisesta yhteiskuntaa vastaan.
Lähes jokainen näistä novelleista herätti monenlaisia ajatuksia, mutta päälimmäisenä näiden kaikkien mietteiden ja kysymysten pinkassa on ajatus siitä, että miksi meidän pitää lokeroida toisemme ja itsemme. Miksi emme voi olla yhdenvertaisia, sillä olemmehan loppujen lopuksi kaikki samanlaisia?
Ihmisiä, joilla on solut ja atomit, jotka tekee meistä ihmisiä. Teot, mieltymykset, ajatusmaailmalle ja asuinympäristö vaan määrittää meille sen, että katsooko yhteiskunta tai sen osat meitä pahalla vai ei. Ja se on mielestäni epäreilua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti