Viikon lomareissun johdosta postaus luetusta kirjasta vasta nyt tulossa. Sain kirjan luettua jo lauantaina, mutta koska en ollut kunnollisten nettiyhteyksien päässä ja tietokonekin oli tarkoituksella Suomessa, postaus siis vasta nyt.
Lukuhaasteen 15. kirja sai kunnian olla Kävelyretkillä Ateenassa juurikin kyseisen lomareissun johdosta ja haasteessa se osui kohtaan 7. Aloitin kirjan lukemisen jo lentokoneessa, mutta kyllä se silti lasketaan, koska olin jo laskenut jalkani Ateenan kamaralle siinä vaiheessa kun kirja oli luettu.
Kävelyretkillä Ateenasta erosi paljon tähän asti lukemista kirjoistani. En yleensä lue tieto-/opaskirjoja, mutta nyt ajattelin tehdä kuitenkin poikkeuksen. Kirja esitteli siis 17 erilaista kävelyreittiä, joilla tuo eurooppalainen sivistyskaupunki tuli helposti tutuksi ja näiden myötä myös keskeisimmät paikat, kohteet ja asiat Ateenan historiasta ja kulttuurista.
Lähes kaikissa paikoissa en ehtinyt käymään, mutta oli kiva kävellä varsinkin loppuajasta kaupungin kaduilla kun tunnisti kadunnimiä ja paikkoja kirjasta. Muutenkin oli oikein mukava tietää vähän enemmän kaupungista, jossa on vieraillut.
Oon puolitietoisesti kartellut matkakirjojen lukemista, sillä yleensä ne saa mun kohdalla vaan polttavan matkakuumeen, mutta toisaalta ehkä niillä pystyy myös hieman hillitsemään sitä kuumetta. Varsinkin jos lukee kirjoja jo sellaisista paikoista, joissa on vieraillut niin ehkä sitten ei tulisi niin kova hinku lähteä itsekin. Toki ikuiseen matkakuumeeseen ei ole kyllä varmaan vieläkään löydetty lääkettä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti