maanantai 16. syyskuuta 2019

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

Nuorempana luin tosi paljon Seitsemän tassua ja Penny -kirjasarjaa ja muutama kirja löytyykin omasta hyllystäni. Koska en ole kirjoja pitkään aikaan lukenut, nappasin yhden kirjan joka osui Helmet-lukuhaasteen kohtaan 39: ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja.

Seitsemän tassua ja Penny on itävaltalaisen Thomas Brezinan kirjoittama nuortenkirjasarja eläinrakkaasta Pennystä, hänen kahdesta koirastaan ja perheestään sekä heidän seikkailuistaan. Yleensä kaikkeen liittyy aina epäreilua kohtelua saava eläin, jonka eläinlääkäriksi tavoitteleva Penny haluaa pelastaa.

Seikkailujen ja eläinten lisäksi kirjat käsittelee ihastumisia, turhautumisia perheenjäseniin, unelmia yms. nuorten elämään kuuluvaa. Niin myöskin Helliä tunteita (kirja jonka luin tähän haasteen kohtaan) käsitteli ihastumisen ja ikävän tunteita pääjuonensa lisäksi.

Helliä tunteita kirjassa Penny ja hänen uskolliset koiransa Milli ja Robin pyörivät hevossiittolan ympärillä. Jotta en paljastaisi liikaa juonesta kertokoon takakansiteksti jälleen sen:

Keväästä tulisi ikimuistoinen. Penny on korvaamattona apuna, kun läheisen hevostilan tammalle syntyy varsa, ja Lorenzo-niminen, salaperäinen uusi tuttavuus herättää tunteita. Pian hevostilalle olisi odotettavissa lisää varsoja, kokonaista kahdeksan! Penny ei malta odottaa.

Pian alkaa kuitenkin tapahtua kummia. Järkyttävä rikos saa koko tienoon suunniltaan ja lisäksi Pennyn kotona ovat asiat mullin mallin. Mikä on Lorenzon salaisuus?

Helliä tunteita ja koko sarja on helppolukuista, viihdyttävää ja mukaansatempaavaa kerrontaa, jota suosittelen kaikille nuorille eläinystäville! Kannattaa aloittaa ykkösestä eli Koiranelämää-kirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti