lauantai 19. lokakuuta 2019

Jane the Virgin

"Sarja-arvostelua" luvassa! Noin vuosi sitten opparistressiä vältelläkseni löysin Netflixistä sattumalta Jane the Virgin sarjan ja ajattelin katsoa ensimmäisen pilotti-jakson. Kävikin niin, että koukutuin kerralla ja tällä viikolla katsoin pari viikkoa sitten Netflixissä julkaistun viidennen ja viimeisen kauden loppuun.

Jane the Virgin kertoo neitsyyslupauksen tehneestä Jane Villanuevasta, joka vahingossa keinohedelmöitetään ja hän alkaa odottaa hotellinomistaja Rafael Solanon lasta. Janen poikaystävä Michael on juuri aikomassa kosia tyttöystäväänsä ja Rafael on toipunut syövästä ja on naimisissa Petran kanssa. Keinohedelmöitys käynnistääkin sellaisen tapahtumien sarjan, että en uskalla kertoa enempää, etten paljasta liikaa.

Sanotaan vielä sen verran että vauvakuvion lisäksi kuvioissa on mukana suuri rikosvyyhti liittyen mysteeriin nimeltä Sin Rostro ja Janen koko elämän poissa ollut isä saapuu kuvioihin. Eikä hän nyt ole ihan mikä tahansa tavallinen tallaaja... Käänteitä siis riittää!

Päähenkilönä sarjassa on latinalaisamerikkalainen Jane, hänen äitinsä (teininä äidiksi tullut) Xiomara ja isoäitinsä Alba. Heidän lisäkseen keskiössä ovat Janen poikaystävä Michael, lapsen isä Rafael Solano vaimonsa Petran ja sisarensa Luisan kanssa. Lisäksi tärkeitä hahmoja on Rafaelin äitipuoli Rose ja Janen isä Rogelio la Vega. Lisäksi on paljon sivuhahmoja, mutta noiden yhdeksän henkilön ympärillä koko sarja pyörii.

Tapahtupaikkana toimii Miami ja siellä pääsääntöisesti Villanuevien koti, Rogelion työpaikka (en paljasta mikä se on, niin ei paljastu liikaa) sekä Rafaelin omistuksessa oleva Marbella-hotelli, jossa Jane työskentelee.

Sarja kuuluu siis telenovela-kategorian alle, joka on siis latinalaisamerikkainen saippuaooppera. Sarjan kiehtovia erityispiirteitä on kertoja, joka pitää tarinan yllä sekä miljoonat erilaiset käänteet ja fiktion sekoittaminen faktaan. Lisäksi tykkään maagisen realismin piirteistä mitä sarja pitää sisällään ja värikkäistä hahmoista ja muutenkin siitä, että sarjan puvustuksessa, rekvisiitassa ja lavasteissa on käytetty värejä. En ole koskaan katsonut mitään samanlaista kuin Jane the Virgin ja siksi suosittelinkin katsomaan sarjaa! Ei nimittäin jätä kylmäksi ei todellakaan.

Loppuun vielä teaser sarjasta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti