Kohta 17 oli myös aluksi yllättävän hankala toteuttaa ja mulla olikin valittuna kohtaan yksi toinen kirja, mutta vaihdoin sen kuitenkin nuoruudesta tuttuun sarjaan, jonka muistin sopivan tähän täydellisesti. (Se toinen kirja olisi löytynyt kirjahyllystäni stipendikirjan muodossa ja olisi ollut osa sarjaa, jonka ensimmäisiin osiin en ole edes tutustunut).
Kirjaksi, jossa on kaksoset valikoitui siis So little time sarjan ensimmäinen osa Deittailun alkeet, joka perustuu Mary-Kate ja Ashley Olsenin tähdittämään televisiosarjaan. Niistä on tehty myös kirjat, joiden ensimmäinen osa oli siis kyseessä. Sarjan on kirjoittanut Jacqueline Carrol ja ne perustuu Eric Cohenin ja Tonya Hurleyn käsikirjoituksiin.
Deittailun alkeissa ja koko sarjassa keskitytään kaksoistyttöjen Chloen ja Rileyn elämään, joka koostuu avioeron käyneistä vanhemmista, pojista, ystävistä ja ulkonäköön liittyvistä asioista. Nuorille tytöille sopiva kirjasarja siis ja tämä oli yksi suosikeistani silloin aikoinaan.
Nyt aikuisena kirjan lukeminen ei ehkä ollut kuitenkaan niin kovin mieluisa lukukokemus. Kirjan toki luki nopeasti, mutta jotenkin henkilöiden tapa ajatella asioita oli tosi pinnallinen ja sai minut pohtimaan, ajattelinko itse tuon ikäisenä yhtä pinnallisesti. Onneksi en muista kunnolla sitä...
Mutta siis nuorille tytöille, joita tällaiset kirjat kiinnostaa, tämä kirja ja sarja on erittäin sopiva ja mielenkiintoinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti