6. Rakkausromaani

Lukuhaasteen kohta 6. Rakkausromaani täyttyi Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää -kirjan lukemisen myötä. Tämä kirja on ollut pitkään hyllyssäni, mutta en ole jostain syystä saanut aikaiseksi lukea sitä. Nyt sitten ajattelin, että kirjahan sopii hyvin haasteen toteuttamiseen.

Kirjaa lukiessa mietin monta kertaa mielessäni, että miksi en ollut aikaisemmin lukenut sitä. Erittäin hyvin kirjoitettu ja sen verran koskettava tarina, että itkin viimeisien parinkymmenen sivun aikana. Hyvän kirjan tavoin sen halusi lukea mahdollisimman nopeasti, mutta kuitenkaan ei olisi halunnut tarinan vielä päättyvän.

Kirjoitan tähän kirjan takakansitekstin kertoakseni hieman tarkemmin kirjasta ja mistä se kertoo. En uskalla omin sanoin ruveta kertomaan, etten vaan millään lipsauttaisi mitään paljastuksia, mitkä saattaisi pilata toisen lukukokemuksen.

Louisa Clarken elämä englantilaisessa pikkukaupungissa on läpeensä turvallista ja tuttua. Kun hän aloittaa olosuhteiden pakosta työn onnettomuudessa halvaantuneen Willin henkilökohtaisena avustajana, hän joutuu kyseenalaistamaan koko entisen elämänsä.

Willin elämä on onnettomuuden jälkeen ollut harmaata - tai pikemminkiin mustaa. Ennen hän eli kuin viimeistä päivää, ja nyt hän istuu katkeroituneena pyörätuolissa. Loulla ja Willillä ei ensin näytä olevan mitään yhteistä: Will haluaisi elää elämäänsä tyystin eri tavalla mutta ei voi, Lou taas voisi puolestaan tehdä mitä vain mutta ei uskalla levittää siipiään. Will on katkera, ylimielinen ja oikukas, mutta Lou ei suostu  kohtelemaan häntä silkkihansikkain, vaan ottaa tehtäväkseen palauttaa värit ja ilon Willin maailmaan. Kun he vihdoin todella näkevät toisensa ja ymmärtävät mitä eläminen oikeastaan on, on aika tehdä suuria valintoja.

Kirjaa on myyty yli kuusi miljoonaa kappaletta enkä yhtään ihmettele! Tarina oli niin hyvin kirjoitettu, se herkisti, nauratti, vihastutti ja pisti ajattelemaan. Se sai lukijansa pohtimaan omia elämänvalintojaan ja suhtautumistaan siihen, jos yhtäkkiä joutuisikin onnettomuuteen eikä enää voisi liikkua samalla tavalla kuin ennen.

Vaikka luin kirjaa viikon verran (hyvät kirjat ahmin melkein päivässä) se ei johtunut siitä, että se olisi ollut jotenkin vaikea lukea. Ihan työvuorojen ja muiden menojen vuoksi en voinut viettää aikaani nenä kiinni kirjassa. Ja tarina oli sen verran intensiivinen, että välillä oikeastaan teki hyvää pitää pitempi tauko, että pystyi sulattelemaan kaikkea lukemaansa.

Erittäin hyvä kirja siis oli ja suosittelen ehdottomasti lukemaan vaikka yleensä ei rakkausromaaneista tykkäisikään! Tämä ei nimittäin ollut ihan mikään perinteinen rakkaustarina...