Päätin lukea jotain vähän kevyempää väliin, kun tuntuu että viime aikaiset kirjat, leffat sekä sarjat, joita olen lukenut ja katsellut on laittanut aivoni muun elämän myötä niin koville kierroksille. Kirjaksi valikoitui sitten Bridget Jones Mad about The Boy, joka on lojunut kirjahyllyssäni jo pari vuotta ja en ole päässyt sen ensimmäistä lukua pitemmälle. Lukuhaasteeseen kirja osui kohtaan 36: kirjassa ollaan yksin, sillä tämä kirja kertoo legendaarisen ikisinkun elämästä yksinhuoltajaäitinä miehensä kuoltua.
Koska tämä on sarjan kolmas ja todennäköisesti viimeinen osa, kirjan juonta on vaikea tiivistää kertomatta juoninpaljastuksia kahdesta ensimmäisestä osasta. Varoitus siis, jos et ole lukenut Bidget Jones Elämäni sinkkuna ja Bridget Jones Elämä jatkuu ja haluat välttyä spoilereilta älä lue tätä postausta pidemmälle.
Bridget Jones tai virallisemmin rouva Darcy yrittää luovia keski-iän kriisin lähestyessä kahden pienen lapsen yksinhuoltajana, tehdä uraa käsikirjoittajana sekä käsitellä suruaan aviomiehensä kuolemasta. Tämän kaiken lisäksi Bridgetin ystävät julistavat naisen olevan uudestisyntynyt neitsyt, jonka on palattava takaisin deittailun pelikentälle.
Koomisia tilanteita ja huumoria ei puutu, kun Bridget koheltaa tapansa mukaan. Kirja oli hyvää viihdettä ja kevyttä lukemista juurikin näiden päähenkilön kohelluksien myötä. Samalla se muistutti itselle, että eihän elämä nyt niin täydellistä voi ja saa olla?
Kerronnallisesti Mad about The Boy noudattaa samaa kaavaa kuin kaksi aikaisempaakin teosta, mikä on mielestäni hyvä koska kyseessä on kuitenkin sarja, jolloin ensimmäisen kirjan perusteella luodaan toisiin odotuksia. Loppu kuitenkin yllätti omalta osaltaan. Kirja oli siis hyvä ja suosittelen sitä romanttisten komedioiden ystäville sekä tietenkin myös kaikille, jotka kaipaa muistutusta siitä, että elämän kuuluu olla epätäydellistä, jossa on välillä niitä täydellisiäkin hetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti